Jokaisella tarinalla on lukuja, joita ei olisi halunnut kirjoittaa. Aina ei voi voittaa, ei elämässä, eikä varsinkaan yrittämisessä. Joskus menee lujaa, joskus tulee takkiin. Silloin tällöin elämä opettaa asioita, joita ei olisi välttämättä halunnut oppia.
Mutta se on elämää. Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, vaikka kuinka tekisi töitä, uskoisi omaan juttuunsa ja antaisi kaikkensa.
Silloin on myös hyvä pysähtyä huomaamaan, että elämän tärkeimmät asiat eivät loppujen lopuksi ole niitä isoimpia saavutuksia, vaan niitä pieniä juttuja, hyviä ihmisiä ympärillä ja mahdollisuutta tehdä sitä mistä oikeasti tykkää.
Yksi huono luku ei kuitenkaan määrittele koko tarinaa, eikä se, että joskus epäonnistuu, tarkoita, että olisi epäonnistunut ihmisenä.
Se, miten sieltä noustaan, kertoo paljon enemmän.
Meillä ei ole koskaan ollut tapana tehdä asioita ihan samalla tavalla kuin muut. Välillä on menty hullunrohkeastikin, välillä onnistuttu ja välillä opittu oikein kunnolla.
Mutta yhtä asiaa ei ole kadotettu - sitä paloa tehdä jotain ihan omanlaista.
Mennyttä ei voi muuttaa, eikä huomista voi voittaa tänään. Aurinko nousee joka aamu uudestaan ja lähdetään taas voittamaan uutta päivää. Eikä tarvitse olla muita parempi. Riittää, että on oppinut eilisestä ja siksi on itse vähän parempi.
Tässä kaiken keskellä on oppinut, ettei aina tarvitse jahdata jotain suurempaa. Joskus suurin voitto on se, että saa aloittaa uudestaan ja tehdä sitä, mitä rakastaa.
18.11. avataan ovet.
Tällä kertaa se tehdään vähän erilaisella ajatuksella, mutta ihan samalla intohimolla, koska me emme ole koskaan osanneet tehdä mitään ihan tavallista. Eikä aiota opetella nytkään.
Tarina jatkuu.